BALTICUM muotokuvia luonnosta -näyttely 2022
BALTICUM-sarjan näyttelyn teokset jatkavat syyskuussa 2019 Hangon kaupungintalon galleriassa olleen näyttelymme: CRAMBE maritima (Euroopan merikaali) -yhden elämän kuva, kyseisen kasvin elämänkiertoa kuvanneen näyttelyn laajennetusta tematiikasta.
BALTICUM-sarjan teokset tulevat kuvaamaan moniulotteisimmin Hangon merellisiä maisemia, erilaisten kasvien kasvuympäristöjä, niin maanpäällisiä kuin vedenalaisiakin kasveja ja eläimistöä. Näyttelyn tuotetut teokset nostavat esiin herkän saaristoluonnon, meren kauneuden ja kaiken elollisen haavoittuvuuden - luontoarvojen merkityksen ja säilyttämisen ihmisen ja luonnon yhteiselon ja hyvinvoinnin huomioiden - taiteellisen ilmentämisen keinoin, taide ja luonto, konst och naturen, art and nature.
BALTICUM-sarjan teokset tulevat olemaan sekä puhtaasti kuvataiteen keinoin toteutettuja maalauksia että formpainting-tekniikalla tuotettuja pintarakenteellisia teossarjoja. Olemme jo 2019 aloittaneet BALTICUM-projektin ideoinnin, materiaalikokeilut ja valokuvaamisen.
Näyttely jatkaa jo 2012 alkanutta Hangon luonnon inspiroimaa ensimmäistä crambe-teemaamme ja toteutuu nyt laajemmin ympäristöä kuvaavana BALTICUM muotokuvia luonnosta-näyttelynä Hangossa kesällä 2022.
BALTICUM-näyttely on samalla tekijöidensä Maj-Lis Ronikonmäen ja PirkkoToivasen 70-vuotis juhlanäyttely, molemmat ovat tehneet pitkän uran sekä kuvataiteilijoina että kuvataiteenopettajina.
