CRAMBE -näyttely 2017

CRAMBE installaatio

Lyyrinen, runollisen etsivä mieli taideprosessin käynnistäjänä – mikä innostava ajatus kohdata uusi aihe. Näillä mietteillä käynnistyi tiivis lähestymistapa ja muutaman vuoden mittainen tutkiva paneutuminen aiheeseen. Satoja valokuvia eri vuodenaikoina kohteena merikaali- crambe. Tuo rannikon harvinainen kaunotar antautuu kyllä valokuvattavaksi kaikessa voimassaan, elämään kiinnittymisessä omassa ympäristössään – ja sitten, lopulta, juuri kuvien kautta tulee myös hämmästyttämään meidät täysin. Miten kasvi kykeneekään syntymän ja kuoleman kiertokulkuun yhä uudestaan ja uudestaan? Miten värit ja muodot tuossa jatkuvassa muutoksessa kertovat olennaisen salaisuutta kuin kaukainen runo.

Sitkeästi pinta pinnalta rakensimme tuota valokuvakerrontaa maalauksiksi. Turhaan, sillä helpolla ei antautunut tämä rantojen crambe, joka kesällä häikäisee kuin vasta satanut lumi ja jolta talven jää vie viimeisetkin varret. Jouduimme luovuttamaan monta kertaa, crambe. Pettymys pettymykseltä, elämän mustuus ja taideprosessin harmaan ahdistava kenttä uhkasivat puristaa meidät tyhjiksi. Ja onnistuivat. Sitten, yllättäen tapahtuu tuo ikiaikainen ihme, teokset ilmentyvät. Muodottomuudesta alkaa syntyä kerros kerrokselta, materiaali materiaalilta, väri väriltä kuvia kuvien perään. Tämän prosessin toisenlaisen kuvallisen olemuksen muodostavat teossarjat CODE, CUMULUS, DREAMERS ja MIRAGE. CRAMBE installaation muotoaa ja luo lopulta – informalismi.