Kolme maailmanviivaa kulkee seinältä seinälle, kolmen kollegan teokset kohtaavat tilassa, ottavat ja antavat värinsä, punaisen, mustan ja valkoisen. Teospinnat täyttyvät erilaisista materiaaleista, pienimmät osat täydentävät suurempia, viiva kulkee läpi, yli ja lopulta katoaa. Kenties taideteokset osaltaan kuvaavat yhtä, jotain meille niin perin vääjäämätöntä ja ikiaikaisesti tapahtuvaa, kohtaloa, jota kunkin oma maailmanviiva piirtää kaikkina aikoina kaikissa paikoissa.
Mistä kohtaloajatus syntyy? Miten kohtalo maailmanviivaa piirtää? Kuka tai mikä on piirtäjä, piirrättäjä? Pariisin Notre Damen kirjoittajaa innoitti katedraalin seinään kaiverrettu sanalöytö ”ANArKH” -kohtalo. Sanan kuolettava ja melankolinen merkitys teki häneen syvän vaikutuksen. Ja niin olivat romaanihenkilöidenkin kohtalot sinetöityjä, sanoin piirretty maailman historiaan. Samalla tavallako piirtävät avaruuden hiukkaset paikkojaan omilla aikojen hetkillään, maailmanviivojaan toteuttaen, kohtalon oikustako? Ja mistä
ylipäätänsä Esmeralda pulpahti nimenantajan päähän jo edellisen
näyttelyprojektin aikana meitä kiusaamaan? Pelkän keskeneräisen maalauksen innoittamanako? Tuskinpa.